sunnuntai 31. joulukuuta 2006

Yhteenveto vuodelta 2006


Tänään on viimeinen päivä vuotta 2006 ja pian ollaan vuoden 2007 puolella ja sinne on suunniteltu jo tavoitteita ja suunnitelmia kuinka sinne päästään. Niistä sitten myöhemmin tarkemmin.

Vuosi 2006 oli kaikin puolin mullistava niin terveydellisesti kuin harrastuspuolella unohtamatta toki omistajan eli Emmin elämänmuutoksia. Kun alkaa miettimään niin paljon, mutta niin vähän on tapahtunut viime vuoden aikana.

Asetin tavoiteeksi vuodelle 2006, että saamme ALO-luokan liikeet harjoitettua, mutta en tehnyt oikeastaan mitään sen tavoitteen saavuttamisen eteen joten sitähän ei sitten saavutettu. Nyt uudella innolla ja suunnitelmalla (tällä kertaa semmoinen on) kohta tätä tavoitetta. Jos minusta ja Leevistä on kiinni niin sehän saavutetaankin.

Päällimäisenä vuodelta 2006 on ehkä jäänyt Leevi terveystulokset. Leevi kävi 19.10 joukkotarkastuksessa eläinlääkäriasema Akuutissa ja sillä tutkittiin kyynärät, lonkat, silmät ja polvet. Polvien 0/0 olinkin tietyllä tavalla odottanut/toivonut. Silmien CRD tiesin, sillä se on Leevillä ollut jo pienenä. Kyynärät olivat 3/3 ja lonkat C/C tulivat meille myös odotettusti tai ell. sanoi, että tämmöisiä sieltä voi odottaa. Leevillä on kehitysvamma toisessa kyynärässä, joten siitä johtuu 3/3 (joka on samalla Suomessa tutkittujen shelttien huonoin tulos). Lonkista myös osasin tällaista odottaa. Myös nivelrikkoa näkyi valitettavasti nivelissä :(

Terveystuloksista voikin jo päätellä, että meidän mukavasti alkanut agilityn kotitreenaus ja eräs hyvä aktiiviiteetin ylläpito harrastus loppui siihen. Ell. käski muutenkin jättämään kaikenlaisen hyppyytyksen sekä himolenkit poissa. Onhan se ikävää, että tämä piti lopettaa, mutta meillä mennään koiran ehdoilla, joten agility siis jäi.

Sitten vähän emännän elämänmuutoksia. Ehkä suurin muutos oli koulun vaihdos, sillä pääsin kesäkuussa 2006 yläasteelta ja minulle luonnollinen jatkopaikka oli lukio. Joten nyt sitten opiskellaan siellä niin-raskaassa-lukiossa, mutta tähän mennessä hyvin on mennyt. Ajankäyttö on vain pitänyt suunnitella tarkemmin kuin ennen.

Ei ehkä niin merkittävä asia muille, mutta meille hyvin tärkeä on ollut se, että olemme Leevin kanssa saaneet luottamuksen suuremmilta osin korjattua. Jos joku ihmettelee niin Leevillä on ollut paha rähinäkausi jonkin aikaa sitten. Sen korjaantumisen/koulutuksen myötä olemme kasvattaneet huomattavasti lisää luottamusta

Siinä taisi olla meidän vuosi 2006. Onneksi olemme Leevin kanssa vuoden selvinneet ilman suurempia suruja ja onnettomuuksia, mutta niitäkin valitettavasti on ollut.

Ei kommentteja: